Amerikan matkaaja vuosikymmenten takaa, joka oli kerännyt kaikki säästönsä voidakseen toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa: matkustaa hienolla laivalla Amerikkaan. Käytyään tarkistamasta matkan hinnan ja laskettuaan useampaan otteeseen varansa, mies totesi, että rahat riittäisivät juuri ja juuri matkalippuun, jos hän pysyttelisi matkan omissa eväissään.
Matkalla ilta toisensa jälkeen matkaaja söi mukanaan tuomiaan eväitään ja loi loi haikeita katseita ravintolaan, jossa ihmiset nauttivat notkuvien pöytien antimista.
– ”Voi kunpa pääsin tuonne edes kerran!” – huokaisi mies viimeisenä iltanaan laivassa.
Mies laski käteisvaransa ja päätteli niiden ehkä riittävän juuri ja juuri yhteen illalliseen. Rohkaistuneena hän etsi laivan purserin ja kysyi häneltä, mistä voisi ostaa päivälliskortin laivan ravintolaan. Silloin purseri kohotti hämmästyneenä katseensa mieheen ja sanoi: ”Ei päivälliskorttia tarvita, tällä matkalla kaikki ruuat kuuluvat lipun hintaan!”
Osammeko me tarttua mahdollisuuksiimme? Osammeko käyttää etsikkoaikamme?