Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Seurattuani Zelenskyin ja Trumpin kohtaamista (28.2.2025 President Trump and Ukrainian President Zelenskyy in Oval Office, Feb. 28, 2025) Valkoisen talon presidentin työhuoneessa jäin miettimään mitä on rakkauis ja mikä on suurin uhraus, jonka toisen eteen voi tehdä?
Yhdeksän vuotta sitten uutisoitiin Baltimoressa tapahtunutta vakavaa kynttilästä alkunsa saanutta tulipaloa. Äiti oli poikkeamassa autollaan, kun hän vilkaistessaan taakseen huomasi kauhukseen talosta puskeutuvan ulos savua. Kaksikuukautinen Viviana-pienokainen oli jäänyt nukkumaan lastenhuoneeseen yläkertaan. Äidin rientäessä takaisin taloon, hän saattoi huomata palon levinneen räjähdyksen omaisesti. Äiti yritti päästä yläkertaan hakemaan tytärtään, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Hän saattoi vain kuunnella lapsensa itkevän. Kaikki yritykset, joita äiti ja naapurit tekivät saadakseen lapsen turvaan, epäonnistuivat.
Yrittäessään pelastaa lastaan äiti sai vakavia palovammoja. Palomiesten päästyä lopulta lapsen luokse, he yllättyivät. Tyttären kanssa samassa huoneessa oli perheen kuusivuotias koiran, joka oli asettautunut lapsen päälle tämän suojaksi. Halutessaan Polo-koira olisi voinut päästä turvaan avoimesta ovesta, mutta pakenemisen sijaan se oli asettautunut suojaamaan kehollaan Vivianaa. Polo uhrasi itsensä, Viviana pelastui.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus toteaa: ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.”
Tässä maailmassa usein ihmisten välisissä väleissä synnin vuoksi joudutaan tilanteeseen, jossa toisten suojeleminen pahuudelta, johtaa äärimmäiseen uhriin. Tästä saamme kuulla ja nähdä uutisia päivä toisensa perään. Tätä olemme saaneet todistaa Venäjän brutaalin Ukrainaan hyökkäyksessä sekä palestiinalaisten ja israelilaisten vuosisataisen vihanpidossa.
Evankeliumimme piirtää kuvaa Simeonin ja Hannan tunnustaman Jumalan Poika, Marian esikoisen, valmistautumisesta lähtemään viimeiseksi osoittautuneelle matkalleen Jerusalemin pääsiäisjuhlille. Lähettäjänsä tahdon ja pyhät kirjoitukset tunteneella Jeesuksella oli selkeä ennakkokäsitys siitä, mikä häntä odotti. Tie raskaaseen kärsimykseen avautuu, mutta vain Jeesus itse hahmottaa tässä vaiheessa, mitä tulossa on oleva. Joku toinen olisi ollut lähtemättä matkalle, jonka lopputuloksen aavisti, mutta Jeesus ei perääntynyt. Valaistessaan opetuslapsille tulevaa, opetuslapset elivät omassa todellisuudessaan voittamattomaksi kokemansa mestarin seurassa. Niinpä opetuslapset eivät kyenneet ymmärtämään Jeesuksen ennustusta tapahtumien kulusta. He tulisivatkin yllättymään perinpohjin – ja moneen kertaan.
Matkalleen Jeesus oli lähtenyt Betaniasta, joka ei voinut olla kolmen kilometrin päässä Jerusalemista ollut kylä, sillä evankeliumin kertomuksessa matkallaan Jerusalemiin Jeesus kohtasi jo Jerikoa lähestyessään sokean. Niinpä Jeesus lieneekin lähtenyt Jordanin takaisesta Betaniasta, joka oli Jeesukselle entuudestaan tuttu olihan siellä Johannes Kastaja oli kastanut hänet. Tiedämme myös, että Betaniassa asuivat Jeesuksen läheiset ystävät: Martta, Maria ja Lasarus.
Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus oli tullut Martan, Marian ja Lasaruksen luokse. Matkalla Jerikoon Jeesus joutui ylittämään Jordanin. Eräissä käsikirjoituksissa paikasta puhutaankin nimellä Beetabara, joka tarkoittaa kahlaamon luona olevaa kylää. Matkaa Jerikoon oli alle 10 kilometriä. Miksi Jeesus lähti juuri Betaniasta?
Jerikon lähellä istuneen sokean miehen mielenkiinto heräsi ympärillään kuulemastaan liikehdinnän vuoksi, muttakun hän itse ei nähnyt, hänen oli kyseltävä ympäristön tapahtumista lähellään olleilta. Saatuaan kuulla, että Jeesus oli menossa ohitse, mies kääntyi oitis Jeesuksen puoleen ja turvautui viimeisenä oljenkortenaan Jeesukseen. Mitä sokea tiesi entuudestaan Jeesuksesta? Sitä evankelista ei kerro. Jeesuksen maine oli kuitenkin kantautunut hänen korviinsa, joten hän tarttui avautuneeseen tilaisuuteen.
”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua” Huuto sisältää muutakin kuin avunpyynnön. Sokea oli vakuuttunut, että Jeesus oli Daavidin sukuinen odotettu Messias. Odotettuun Messiaaseen liitettiin odotus siitä, että tämä pystyttäisi uudelleen Daavidin kukistuneen kuningasvallan ja kokoaisi yhteen diasporaan hajotetun kansan. Jeesuksen mainitseminen messiaaksi, oli vallinneessa poliittisessa tilanteessa uhkarohkeaa, mutta koska hän oli sokea, valtaapitävät eivät kokeneet sokean lausumaa uhkana. Jeesuksen puhutteleminen Daavidin Poikana avaa sokean uskon siihen, että tämä nasaretilainen pyhiinvaeltaja oli ennustuksien Messias.
Sokea mies liittyi pelastushistoriallisten tapahtumien todistajien ketjuun. Peräänantamattomuutensa ja vahvan uskonsa pohjalta mies sitkeästi lähestyi sinnikkäästi Jeesusta pyytäen takaisin näköään.
Jeesus kiinnitti huomionsa miehen sitkeyteen ja vahvaan uskoon: ”Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut”. Huomion keskipisteenä ei ole sokea vaan messiaanisen ajan koittaminen: Jumalan pelastus on murtautunut ihmisten keskelle. Parantuneena Jeesukseen uskova mies liittyi riemuitsevaan pyhiinvaeltajien joukkoon. Matka jatkui kohti Jerusalemia, jossa odotti ensin riemuitseva kuninkaallinen vastaanotto, joka kuitenkin oli vaihtuva kuninkuuden riisumiseen.
Saavuttuaan sittemmin temppeliin, hän ajoi sieltä ulos kauppiaat ja rahanvaihtajat, mikä ei ollut omiaan lisäämään hänen suosiotaan temppelipapistonkaan joukossa.
Daavidin Poika ei ollut oleva kaikkien mieleen. Tuskin Jeesukselle tuli yllätyksenä, mihin hänen toimintansa oli johtava, sillä hän astui raskaasti fariseusten ja pappien varpaille.
Vaikka hän tiesi, mikä häntä odotti, hän kulki kutsumustietoisuudessaan perinteen ohjaamana väistelemättä kohti Jerusalemia.
Juhlilla oli odotettavissa syntien sovitusuhrin suorittaminen, mutta tällä kertaa matkaaja oli uhraava lopullisen ja täydellisen uhrin. Hän oli antava itsensä kaikkien meidän syntien sovitukseksi. Hän oli oleva todellinen Jumalan Karitsa, joka ansaitsisi vapautuksen kaikille välittämäänsä armoon nojautuville, myös meille.
Oleellista ei enää olekaan, mitä me olemme saaneet aikaan tai mitä on jäänyt lopulta tekemättä? Oleellista on, mitä Jumala on tehnyt. Jumala on ainokaisessaan Pojassa antanut suurimman mahdollisen uhrin: Hän on Jeesuksessa antanut henkensä, ajallisen elämänsä meidän puolesta, jotta löytäisimme rauhan Hänen, Elämämme Antajan edessä.
”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.”